Letot ovat nevojen tavoin avosoita, joskin yksittäisiä harvassa kasvavia, lähinnä välipinnoille tai heikoille mätäspinnoille sijoittuneita, kituliaita puitakin voi esiintyä. Koska myös lettojen kasvillisuus on nevakasvillisuuden tavoin pääasiassa väli- tai rimpipintaista ja valtalajeina ovat usein nevoilla yleisesti tavattavat sarakasvit, voi nevojen ja lettojen erottaminen toisistaan olla ainakin etäältä tarkasteltuna hyvin vaikeaa. Selvimpänä erottavana tekijänä nevoihin nähden toimii aina eutrofiaa ilmentävien lajien esiintyminen osana lettokasvillisuutta. Nevakasvillisuudesta eutrofian ilmentäjät puuttuvat kokonaan.
Ruhovartisten kasvilajien runsaus on eräs lettokasvillisuuden tunnuspiirteistä. Vaateliaiden ruohojen ohella lettojen kasvistossa esiintyy yleensä myös nevoilla tavattavaa lajistoa, esimerkiksi jouhisaraa, joka voi saavuttaa valtalajin aseman lettojenkin kenttäkerroksessa. Yleensä merkittävä osa lettojen kasvilajeista lukeutuukin mesotrofian tai mesoeutrofian ilmentäjiin (esim. kataja, rätvänä, maariankämmekkä, äimäsara, siniheinä, keräpää- ja lettorahkasammal, kampasammal, kultasirppisammal), mutta joukossa on aina myös joitakin selkeästi eutrofiaa ilmentäviä lajeja (esim. lettopaju, keltasara, lettovilla, useimmat kämmekät, letto- ja rimpisirppisammal, lettoväkäsammal, kultasammal).
Yleensä leton pohjakerroksessa esiintyy eutrofiaa ilmentäviä sammalia mesotrofiaa ja mesoeutrofiaa ilmentävien lajien ohella. Lettojen välipintoja asuttavista eutrofisista aitosammalista tavallisimpia ovat lettoväkäsammal, kultasammal ja lettosirppisammal. Yleisimpiä lettojen rimpipinnoilla kasvavia aitosammallajeja ovat nauhasammal, huurresammalet, rimpisirppisammal sekä lettolierosammal. Rahkasammalista yleisimmin tavattavia lettolajeja ovat hete-, letto- ja keräpäärahkasammal.